3D-sisätilamallit parantavat rakennusten turvallisuutta ja pidentävät niiden ikää

Rakennusten sisätilojen 3D-mittaus on perinteisin menetelmin työlästä ja kallista. Liikkuvilla järjestelmillä 3D-mittausdatan keruu tehostuu huomattavasti, mutta haasteena on tarkka paikannus, koska ulkotiloissa hyvin toimivien paikannussatelliittien signaalit heikkenevät tai häviävät kokonaan rakennusten sisällä. Tarvitsemme uusia ratkaisuja sisätilakartoitusten tekemiseen.

 

Kaupungeissa halutaan yhä useammin kulkea optimireittiä, eli esimerkiksi nopeinta tietä kohteesta A paikkaan B. Silloin tarvitaan julkisia sisätilamalleja ja saumatonta navigointia ulko- ja sisätilojen välillä.

 

Sisätilamalleista on hyötyä navigoinnin lisäksi rakennusten huoltamisessa, kun saadaan nykyistä tarkempaa tietoa rakenteista, kuten esimerkiksi materiaaleista, ovien ja ikkunoiden paikoista ja vaikka patterien ominaisuuksista.

 

Jos asukas huomauttaa, että patteri toimii huonosti, voi huoltomies käydä 3D-mallista katsomassa tarkempia tietoja siitä ja ratkaista ongelman ehkä jo etänä tai ainakin varautua ottamaan oikeanlaisia työkaluja ja varaosia mukaan huoltokäynnille. Rakennusten 3D-sisätilamalleista on paljon hyötyä myös pelastuslaitokselle kriisitilanteissa.

 

Parhaimmillaan rakennusten elinkaarta pystytään pidentämään, kun huoltotoimenpiteitä voidaan toteuttaa ennakoivasti. Pointcloud-hankkeessa kehitetään teknologiaa, joka mahdollistaa sisätilojen 3D-mallinnuksen ilman satelliittisignaaleja.

Yhteyshenkilöt

Harri Kaartinen, Hannu Hyyppä

Category

3D Sisätilamallit