Virtuaalitodellisuus ja etäläsnäolo tekevät tuloaan ihmisen arkeen – uusia sovelluksia kehitetään etätyön tekemistä varten

Virtuaalinen Matti Pouke esitelmöi IEEEVR 2020-konferenssissa. Pouken esitelmän voi katsoa videotallenteena

Kuvitelkaa, jos koronavirus olisi levinnyt Suomeen 30 vuotta sitten. Informaatiota epidemiasta Suomessa ja maailmalla olisi saatu paperisanomalehdestä kerran päivässä, sekä ajantasaisena radiosta ja iltauutisista. Sukulaisiin ja ystäviin olisi pidetty yhteyttä lankapuhelimella, luultavasti lähinnä kotimaan sisällä – kaukopuhelut olivat kalliita. Ilman suoratoistopalveluja päivän etätyötehtäviä (jos etätyöt ylipäänsä olisivat jollekulle mahdollisia) aikatauluttaisi Ylen ja MTV3:n lastenohjelmien näyttöajat. Nelonenkin tulisi vasta muutamaa vuotta myöhemmin koko Suomen saataville. Julkisen liikenteen aikatauluja arvottaisiin paperikirjasesta, sanomalehdessä julkaistaisi ehkä kerran päivässä yleisluontoista poikkeusinfoa vuorojen ajamisesta.

Skenaarioita on loputtomasti – ja 30 vuoden päästä, kaiken uuden teknologian keskellä, tullaan pohtimaan, että miten ne 2020-lukulaiset oikein selvisivät Koronasta, mitä silloin edes oli olemassa?  4G-verkko, Yle Areenan Ryhmä Hau, Skype ja some. AR ja VR oli upouutta teknologiaa ihmisten arjessa, ensimmäiset älylaitteet 3D-ominaisuuksilla ja sensoreilla oli julkaistu hiljattain ja 5G-verkon käyttöönotosta vasta puhuttiin.

Teknologiamurros on käynnissä. Etäläsnäolosovellukset kehittyvät jatkuvasti ja niitä tutkitaan esimerkiksi Oulun Yliopiston Ubicomp-tutkimusryhmässä. Virtuaalitodellisuuden ja sen applikaatioiden kehittyminen mahdollisimman todentuntuisiksi kokemuksiksi on kansainvälisesti kuuma tutkimusaihe. Datansiirto on avainasemassa – Euroopan datansiirtoverkot ovat kovilla jo tänä päivänä. Koronaviruksen aiheuttama epidemia on lisännyt etätyöläisten, kotikoululaisten ja verkon viihdekäyttäjien määrää niin merkittävästi, että datankäyttörajoituksia on jouduttu laittamaan voimaan.

Työntekoon soveltuvat todentuntuiset etäläsnäolosovellukset, (CVE:t, eli Collaborative virtual Environment) ovat hiipimässä keskuuteemme, Oulun yliopiston tutkija Matti Pouke kertoo.

CVE:tä ollaan kehitetty ja tutkittu jo 90-luvulta lähtien, mutta tähän asti ne ovat olleet pienessä sivuroolissa muihin etätyötapoihin verrattuna. 3D-esitysmuoto tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia yhteistyöhön, mutta toisaalta hankala käytettävyys ja laitevaatimukset ovat tähän asti pitäneet CVE:t enemmän tutkijoiden ja 3D-intoilijoiden mielenkiinnon kohteena. Nykyinen WebXR teknologia sekä kuluttajille suunnatut VR-laitteet tekevät kuitenkin nykyaikaisten CVE:n käytöstä houkuttelevampaa. Toisaalta nyt voimassaolevat fyysisen läsnäolon rajoitukset myös pakottavat etsimään uusia sosiaalisen läsnäolon mahdollisuuksia. WebXR mahdollistaa CVE:den käytön suoraan verkkoselaimesta ilman ylimääräisien sovelluksien lataamista tai asentamista. Lisäksi sosiaalisen läsnäolon tuntu VR-lasit päässä on aivan eri luokkaa kuin näyttöpäätteeltä. Päällään ja käsillään elehtivien 3D-hahmojen kanssa keskustelu stereoskooppisesti piirretyssä virtuaaliympäristössä tuntuu enemmän oikeiden ihmisten tapaamiselta kuin videopuhelulta.

Pouke on työskennellyt viime aikoina etenkin ihmisen virtuaalisen kehokokemuksen parissa, ja esitteli tällä viikolla tuloksiaan kansainvälisessä virtuaalitodellisuuden IEEEVR 2020-konferenssissa.  Ihminen luottaa yleensä omaan kehoonsa arvioidessaan mittakaavoja sekä etäisyyksiä. Tähän nojautuen testasimme yksinkertaisen käyttäjäkokeen avulla, kumpi on uskottavampaa ihmisille pienennetyssä mittakaavassa toimiessa: realistiset fysiikat vaiko ihmisen mittakaavaan verrattavat, niinsanotut “elokuvafysiikat” ja saimme selville, että valtaosan mielestä elokuvafysiikat ovat uskottavampia. Uskomme, että tällä voi olla vaikutuksia esimerkiksi robotiikan avulla toteutettavassa etäläsnäolossa tai realistisesti mallinetussa virtuaalitodellisuudessa, mikäli sovelluskohde vaatii työskentelyä epänormaalissa mittakaavassa. Tulevaisuuden lääketieteen robotiikka tai pienten osien suunnitteluun kohdennettu mCVE (multiscale collaborative virtual environment) ovat mahdollisia esimerkkejä tällaisista sovelluskohteista.

Myös IEEEVR 2020-konferenssi jouduttiin muutamassa viikossa muuttamaan Atlantassa järjestettävästä tapaamisesta useamman tuhannen ihmisen virtuaalitapaamiseksi. Osallistujilla oli mahdollisuus hyödyntää perinteisempien yhteysmuotojen, kuten chatin ja videopuhelujen lisäksi myös CVE:tä niin epäviralliseen jutusteluun kuin myöskin tutkimustulosten esittelyyn. Pouke oli yksi osallistujista, joka esitteli oman julkaisunsa kokonaan virtuaalitodellisuudessa. ”3D-tilan käyttö vaati hieman ylimääräistä työtä, mutta toisaalta toimi hyvin koska esimerkiksi juurikin mittakaavoista ja etäisyyksistä puhuttaessa oli kätevää viitata suoraan virtuaaliympäristössä oleviin asioihin”.

Jos yhteiskunnan poikkeusolot toistuvat tulevaisuudessa, voimme ehkä jo kirjautua sisään todentuntuiseen virtuaaliseen toimistoomme, sisustaa oman huoneemme ja valita näköalan, valita hahmomme ulkonäön ja päivän työvaatteet, käydä virtuaalisella kahvilla kollegan kanssa. Toimiston printteriä/skanneria ei varmaankaan enää ole olemassa, mutta jos olisi, virtuaalimaailmassa sen voisi sytyttää huoletta tuleen, jos se ei toimi (tosin luultavasti myös tulevaisuudessa tällainen käytös työpaikalla aiheuttaa huolestunutta puhetta kollegoiden keskuudessa.) Työpäivän päätteeksi teinimme tulevat työhuoneen ovelle nalkuttamaan, että ota nyt jo ne lasit pois päästä, tai olet ihan vetelä koko illan. He ovat kasvaneet virtuaalitodellisuuteen ja sen sovelluksiin, ja sopeutuneet ja tottuneet VR-huimaukseen, toisin kuin me lankapuhelinkaudella syntyneet.

Teksti: Annukka Pekkarinen (Paikkatietokeskus FGI), Matti Pouke (Oulun yliopisto)